Kespro toimii Makeamestari 2020 pääyhteistyökumppanina – nuori osaaja, hae nyt mukaan!

Kespro toimii pääyhteistyökumppanina jo toista kertaa järjestettävässä Makeamestari-kilpailussa. Kilpailun tarkoitus on nostaa esille suomalaisia makean keittiön taitureita ja osaamista. Hae nyt - hakuaika kilpailuun päättyy kesäkuun lopussa!

Julkaistu

Teksti

Otto Heinonen

”Makean osaamisen ja makean kulttuurin arvostus ei ole Suomessa vielä sillä tasolla kuin sen pitäisi olla maassamme vallitsevan osaamisen perusteella. Haluamme nostaa myös konditorian mestareita paremmin valokeilaan. Samalla haluamme kehittää foodservice-alan houkuttelevuutta, tuoda esille alan monia mahdollisuuksia ja mahdollistaa toimialalle riittävästi laadukasta työvoimaa”, kertoo Kespron markkinointijohtaja Hannu Korhonen.

Makeamestari-kilpailu on tarkoitettu Suomessa vakinaisesti asuville kondiittoreille, kondiittori-mestareille, kokeille, keittiömestareille ja jälkiruokakokeille. Kilpailu järjestetään joka toinen vuosi.

”Makeamestari-kilpailussa myös nuoret alan lupaukset pääsevät näyttämään kyntensä, joka on urakehittymisen kannalta tärkeää. Ravintola-alan osaamista kehittävät kilpailut tekevät alan opiskelua tutuksi ja luovat motivaatiota opiskeluun ja alalla kehittymiseen”, jatkaa Korhonen.

Vuonna 2020 Kespron oli mukana pääyhteistyökumppanin roolissa myös Mestarikoulu-kilpailussa, jossa esille tuotiin ravintola-alan oppilaitoksia ja niiden kokkiopiskelijoiden osaamista.

Online Medium 660x-Davigel kolmen suklaan kakku pa annos

Makeanmestari-kilpailun alkukarsinta tapahtuu kesäkuussa ennakkotehtävän perusteella, jossa tuomaristo valitsee semifinalistit anonyymisti reseptien ja valokuvien perusteella. Kilpailun semifinaali ja finaali käydään 8.-9.10.2020 alkuperäisistä suunnitelmista poiketen Tampereen sijasta Helsingissä.

Kespro toimi Makeamestari-kilpailun pääyhteistyökumppanina myös vuonna 2018. Suomen ensimmäisen Makeamestari-kilpailun voiton 2018 nappasi Ravintola Demossa tuolloin keittiömestarina työskennellyt Simo Pietarinen.

Makeamestari 2020 -kilpailun voittaja julkistetaan palkitaan Makeamestari 2020 -tittelillä sekä 4000 euron rahapalkinnolla.

Hae nyt – ilmoittautuminen päättyy pian

Voit osallistua Makeamestari 2020 -kilpailuun ti 30.6. klo 24.00 saakka. Tarkemmat hakuohjeet, aikataulut ja kilpailusäännöt www.makeamestari.fi

Kilpailun järjestävät Kespro, Arla Pro ja Food Camp Finland. Kilpailun muut kumppanit ovat Electrolux Professional, IsoMitta, Fastfood & Café & Ravintola -messut (Easyfairs), Valrhona ja La Rose Noire (Mondo Fresco).

Jutun kuvat: Kespron omnien merkkien valikoimien Brakes Rocky Road juustokakku & Davigel kolmen suklaan kakku.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä