Suomalaista kouluruokaa 70 vuotta

Koulujen merkitys lasten ja nuorten ravitsemuksessa nähtiin Suomessa varhain. Jo 180 vuotta sitten tyttöjen köyhäinkoulu Porvoossa tarjosi ruoan oppilailleen ja hausjärveläinen Erkylän koulu aloitti kouluateriat 162 vuotta sitten. Tänään suomalaisissa kouluissa syö noin 900 000 oppilasta.

Edistyksellinen laki

Ensimmäisen kerran kouluruokailua käsiteltiin Kansakoulukokouksessa vuonna 1896. Augusta af Heurlinin vuonna 1905 perustama Koulukeittoyhdistys ajoi valtakunnallisesti tavoitetta koululaisille tarjottavasta lämpimästä keittoateriasta. Helsingissä vähävaraiset oppilaat saivat ilmaisen lämpimän ruoan 1910-luvulla. Jyväskylän kaupunki perusti kouluruokalan ja palkkasi keittäjän vuonna 1915.

Vuonna 1943 laki turvasi lämpimän kouluaterian kaikille, ja viisi vuotta myöhemmin kunnat saivat vastuulleen järjestää oppilaille päivittäisen aterian.

Lukioihin maksuton kouluruokailu laajeni kuitenkin vasta vuonna 1977 ja ammatilliseen koulutukseen 1998.

Koulukeittoyhdistys levitti kouluruokailuajatuksia ja -pyrkimyksiä myös kansainvälisesti, kun se osallistui kouluhygieenisiin näyttelyihin Pariisissa 1910 ja Pietarissa 1913. Suomen lisäksi edelleen vain Ruotsissa on maksuttomaan kouluruokaan velvoittava laki.

Lahjoituslihaa

Maaseudulla kouluruokailu vakiintui 1920-luvulla uusiin kouluihin tehtyjen keittiöiden myötä, mutta vielä 1930-luvun lopulla keittola oli vain joka kolmannessa kansakoulussa. Tarina Iisalmen maalaiskunnan Pörsänmäestä oli tavallinen: keittäjä-siivooja teki ruoan kotonaan ja toi sen koululle tonkassa käsirattailla tai vesikelkalla. 1945 keittola muutti koulun saunan pukuhuoneeseen, joka toimi myös opettajien pyykkitupana.

1950-luvulla moniin kouluihin rakennettiin asianmukaiset keittolat. Aluksi oppilaiden piti tuoda kouluun omat ruokailuvälineet, mutta hiljalleen kunnat alkoivat kustantaa kouluihin emali- tai alumiinikuppeja.

Kun kouluissa ei ollut vielä ruokaloita, ruokajärjestäjät kantoivat ruoan luokkiin sinkki- tai emaliämpäreissä. Lapset olivat myös tiskivuoroissa ja kuorimassa perunoita. Kouluruoan raaka-aineet, kuten perunat ja liha, saatiin usein lahjoituksina paikallisista taloista. Sota-aikana koululaiset joutuivat monin paikoin tuomaan aineksia kotoa.

Ravitsevaa ja hyvää

Koulupojille eli teineille lahjoitettiin jo 1600-luvulla olutta, lampaanlihaa, leipää, herneitä ja papuja. Kun päästiin 1800- ja 1900-luvuille, kouluruoka oli pitkään lusikalla syötävää: vellejä, liha- ja hernesoppaa tai lasten suosimaa makkarakeittoa.

Pula verotti myös kouluruokailua: Sortavalalaisessa koulussa oli 1930-luvun pulavuosina samasta perheestä seitsemän lasta. Kaupunki katsoi voivansa kustantaa sisaruksille yhteensä vain kaksi ateriaa päivässä. Opettajien piti kirjata, ketkä perheen lapsista minäkin päivänä söivät. Muut saivat olla nälissään.

Sittemmin kouluruoka on monipuolistunut trendien ja yhteiskunnan varallisuuden myötä. Puurot ja keitot pitävät pintansa, mutta listoille ovat kivunneet myös tortillat ja pizzat sekä kasvis- ja vegaaniannokset. Erityisruokavalioiden huomioiminen on itsestään selvää. Kansallinen kouluruokailusuositus antaa pohjan ruoan ravitsemuksellisille perusvaatimuksille.

Kouluruokailu on osa opetusta

Vuoden 2017 kouluterveyskyselyn mukaan jopa 60 prosenttia peruskoulun kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista jättää syömättä koululounaan vähintään kerran viikossa. Huonoin tilanne on Uudellamaalla, jossa 41 prosenttia jättää koululounaan väliin, paras Kainuussa. Tärkeimmiksi syiksi siihen, ettei kouluruoka kelpaa, mainitaan ruoan maku, kavereiden malli tai ettei ole nälkä.

Koska kouluruokailu on osa opetusta, opetushallitus on asettanut tavoitteeksi saada kaikki koululounaalle vuoteen 2020 mennessä. Hyväksi havaittu keino on ottaa oppilaat mukaan kehittämään kouluruokailua. Koulujen keittiöhenkilökuntakin on osaltaan tekemässä kasvatustyötä.