Elämyksistä elinvoimaa

"Ei me täällä toistemme paitoja pesemällä pärjätä”

70-luvulla syntyneenä palveluammattien vähättely oli tuttua lapsena. Suomalainen ajattelumalli oli, että teollisuus on se, jolla tämä maa rakennetaan, ja vauraus tulee koneista.

Ajattelumalli on sinällään looginen. Suomen nousu vauraiden maiden joukkoon 1850-luvun köyhyydestä hakee nopeudessaan vertaistaan. Pitkälti siitä on kiittäminen teollisuutta, joka sai vauhtia Venäjälle maksetuista sotakorvauksista. Laivoja, koneita ja muita teollisuustuotteita piti tehdä pikavauhtia.

”Itku pitkästä ilosta”

Kansakuntamme voimavarat käytettiin teollisuustuotteiden tekemiseen hiki hatussa, eikä viihteeseen ja vapaa-aikaan riittänyt aikaa, voimia – eikä oikein rahaakaan. Maa piti jälleenrakentaa: kadut ja tiet, koulut, sairaalat ja muu tärkeä infrastruktuuri piti saada kuntoon. Huvitukset ja vapaa-ajan riennot eivät olleet päällimmäisenä mielessä. Tai eivät saaneet olla. Erilaiset huvitukset nähtiin jopa kehityksen jarruna, jota rajoitettiin huviverolla. Suurimmillaan elokuvien huvivero oli 40 prosenttia ja tanssien 50. Huvivero poistui muuten vasta 1981.

”Ei leikki leivässä pidä”

Koska huvittelu ja kaikenlainen lystinpito on ollut siis hieman tuomittavaa suomalaisessa yhteiskunnassa, niin ei ihme, jos elämysten parissa työskentely nähtiin aikanaan turhanpäiväisenä puuhasteluna. Puuhasteluna, joka oli pois oikeasta yhteiskuntaa hyödyttävästä työstä.

”Niin muuttuu maailma, Eskoseni”

Suomalainen yhteiskunta on – onneksi – muuttunut nopeasti. Nykyään matkailu- ja ravintola-ala sekä elämys­tuotanto työllistää yli 100 000 henkilöä. Elämykset, niiden kuluttaminen ja nauttiminen ovat osa hyvää elämää ja arkea. Jopa elämysten tuottaminen ja niiden tuottajat koetaan tärkeiksi, ja arvostuskin on nousussa. Koronakriisi opetti karvaasti, millaista oli, kun pienet ilot arjen keskellä puuttuivat, isommista elämyksistä puhumattakaan. Matkailu kotimaan kaupunkikohteisiin romahti, vaikka kotimaan matkustusrajoitukset jo poistuivatkin, luontokohteet toki takoivat ennätyksiä. Mutta tässä onkin villankoiran ydin: luontomatkailu on mitä suurimmassa määrin myös elämysmatkailua.

Elämykset ja elämysten tavoittelu ovat lähes kaiken vapaa-ajan matkailun pääasialliset syyt. Yleensä ne ovat myös kokous- ja kongressimatkailun vähintään alitajuinen draiveri. Elämysmatkailua on maassamme tutkittu liian vähän. Sen valtavia vaikutuksia kansantalouteemme, saati sitten meidän kaikkien henkiseen hyvinvointiimme ei hahmoteta riittävästi.

Jotain voidaan kuitenkin päätellä ulkomaisten matkailijoiden Suomeen jättämästä rahasta: 5,3 miljardia euroa vuonna 2019 (TEM, matkailu lukuina). Onko se paljon vai vähän? En tiedä, mutta se on yli kaksi kertaa enemmän kuin Suomen puutuoteteollisuuden viennin arvo. Elämysmatkailu on myös ainoa vientituote, josta maksetaan arvonlisäverot Suomeen.