Elintarvikkeiden alkuperämaa esille

Mehu valmistetaan Suomessa, mutta appelsiineja ei meillä kasva. Jatkossa pakkauksesta on löydyttävä tieto pääainesosan alkuperämaasta.

Julkaistu

Teksti

Tarja Västilä

Kuvat

Roope Permanto

EU:n elintarviketietoasetuksen täytäntöönpano astuu voimaan aprillipäivänä: tällöin uusissa tuotteissa pitää olla merkittynä pääainesosan alkuperämaa, jos se on eri kuin itse tuotteen alkuperä. Ilmoitusvelvollisuus ei koske elintarvikkeita, jotka on pakattu tai saatettu markkinoille ennen huhtikuuta.

”EU:n virallinen ohje asetuksen soveltamisesta julkaistiin toimijoille vasta tammikuun lopussa, kaksi kuukautta ennen kuin asetus tulee voimaan.”, kertoo Kesko tuotetutkimuspäällikkö Timo Kivi.

”Keskon vastuulla on noudattaa asetusta olemassa olevien tulkintaohjeistusten mukaisesti ja päivittää tuotteiden pakkausmerkinnät näiden tietojen perusteella.”

Raaka-ainetta yli 50 prosenttia

Alkuperämaa-asetus koskee ammattikeittiötuotteita, kuten Kespron Menu-tuotesarjaa, sekä kuluttajatuotteita, jos ne ovat vapaasti tukuissa tai muualla myynnissä. Kyse ei ole elintarviketurvallisuudesta vaan kuluttajien informoinnista.

”Asetuksella pyritään siihen, ettei kuluttajia ja asiakkaita johdeta harhaan. Asetus koskee niitä tuoteryhmiä, joihin ei ole ennen vaadittu merkintää pääainesosan alkuperästä, kuten prosessoituja teollisia tuotteita”, Kivi sanoo.

Pääainesosaksi katsotaan sellainen raaka-aine, jota on elintarvikkeessa yli 50 prosenttia tai joka kerrotaan tuotteen nimessä.

”Vaikka mansikkajäätelössä olisi vain muutama prosentti mansikkaa, alkuperämaa on kerrottava. Sama tieto on oltava maidosta tai kermasta, josta jäätelö valtaosin koostuu.”

Merkintä ainesosaluetteloon

Kivi ottaa esimerkiksi appelsiinitäysmehun, jonka pakkauksessa on Valmistettu Suomessa -kuvake. Vaikka tiedetään, ettei pääraaka-ainetta kasva Suomessa, alkuperämaatieto on oltava esillä.

”Jos appelsiinit tulevat Brasiliasta, maa on ilmoitettava samanlaisella tai -kokoisella lätkällä tai fontilla kuin valmistusmaatiedot.”

Kolme appelsiinimehulasia pillillä Pääraaka-aineen alkuperämaa on ilmoitettava myös ainesosaluettelossa. Kesko kertoo pakkausmerkinnöissä tuotteen alkuperämaan tai kotimaisten tuotteiden osalta valmistajayrityksen nimen ja valmistuspaikkakunnan.

Lukuisia alkuperämaita

Kimurantimmaksi ilmoitusvelvollisuus menee, jos pääraaka-aineen toimittajia ja alkuperämaita on useampia. Pakkauksessa voi törmätä sellaisiin merkintöihin kuin EU, ei-EU sekä EU ja ei-EU.

Kiven mukaan viranomaisen on ymmärrettävä, ettei kaikkien raaka-aineiden hankintaa voi viedä maatasolle. Keskossa tulkitaan, että suklaassa pääainesosa on kaakao, vaikka sitä ei olisikaan tuotteessa yli 50 prosenttia. Suklaan kohdalla alkuperämaat vaihtelevat sesongin mukaan.

”Kaakaota voidaan tuoda eri Afrikan ja Etelä-Amerikan maista. Usean maan luettelo ei palvele ketään, eikä se edes mahtuisi pakkaukseen.”

Materiaalihävikki minimiin

Ainesosatietojen läpinäkyvyys on Kiven mielestä fiksua – oli sitten kyse kaupasta tai ravintolasta, vaikkakaan ravintoloilla ei ole ilmoitusvelvollisuutta asiakkailleen.

Jos ruokalistassa lukee, että ateriassa on aitoa italialaista mozzarellaa, silloin juuston sisältämän maidonkin on oltava Italiasta. Tärkeintä on välittää oikeaa tietoa.

Keskossa pääaineosien alkuperän päivittäminen pakkausmerkintöihin on aloitettu tuotteista, joissa on käytetty alkuperään viittaavaa visuaalista elementtiä. Silti kaikki tuotteiden pääainesosien alkuperä on käytävä läpi ja tarvittaessa tehtävä päivitykset merkintöihin. Työmäärä on suuri: noin 2 500 tuotetta pitänee päivittää. Myös ympäristöasiat huomioidaan.

”Haluamme välttää hävikkiä: pakkauksen vaihto päivitettyyn materiaaliin on ajoitettava siten, että mahdollisimman vähän vanhaa materiaalia menee hukkaan.”

Turvallisia tuotteita

Tuotteiden turvallisuuden ja terveysvaikutusten arviointi on osa Keskon päivittäistavarakaupan tuotetutkimuksen toimintaa. Se edellyttää, että omien elintarvikemerkkituotteiden valmistajilla on kansainvälinen tuoteturvallisuuden varmentava sertifiointi.

Keskon tuotetutkimuksen laboratorio ja koekeittiö tutkivat vuosittain noin 7 000‒8 000 tuotenäytettä. Uusi tuote tutkitaan laboratoriossa ja arvioidaan aistinvaraisesti. Keskon tuotetutkimuspäällikkö Timo Kiven mukaan laatu ja turvallisuus tarkistetaan ensimmäisestä valmiista erästä ja vasta sitten tuote hyväksytään myyntiin.

”Tämänkin jälkeen tehdään säännöllisiä omavalvontatutkimuksia, jotta varmistutaan, että tuotteen laatu pysyy vaaditulla korkealla tasolla.”

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä