Suloista nostalgiaa

Pienen merimatkan ja kävelyn jälkeen syreenipensaiden siimeksessä siintää viehättävä huvila. Ollaan perillä Suomenlinnan Lelumuseossa ja Café Samovarbarissa.

Pienen merimatkan ja kävelyn jälkeen syreenipensaiden siimeksessä siintää viehättävä huvila. Ollaan perillä Suomenlinnan Lelumuseossa ja Café Samovarbarissa.

Taiteilija Piippa Tandefelt alkoi kerätä vanhoja leluja 60-luvun puolessa välissä. Kokoelman karttuessa, vuonna 1985 hän perusti museon Suomenlinnassa sijaitsevan kotinsa alakertaan. Lelumuseo toimii edelleen samassa paikassa, kauniissa puuhuvilassa meren rannalla. Vitriinien takaa löytyvät paperinuket, barbit, muumit, nallet, nuket, autot – muistoja ja nostalgiaa. 60-lukulaisen mielessä läikähtää, kun aarteiden joukosta bongaa tutun melodikan. Vanhin esine on nukke 1830-luvulta, kuopus olympiamaskotti Miska-karhu vuodelta 1980. Museoon käy tutustumassa vuosittain 23 000 vierailijaa. Suomenlinnan Cafe Samovarbar

Café Samovarbar on saanut nimensä Piippa Tandefeltin keräämistä komeista samovaareista, jotka täyttävät pitkän hyllyn tiskin takana. Herttaisessa kahvilassa on 25 paikkaa, ulkoterassilla saman verran. Meri kimmeltää puiden välistä ja syreenipensaiden tuoksu leijuu ilmassa. Lokit kirkuvat taivaalla; kiire on jossakin kaukana. Kahvikone hurahtaa, 30-luvun jazz sykkii taustalla, ja hymyilevä Henriikka Vaittinen tarjoilee höyryävän cappuccinon.

Petra Tandefeltin mielestä kahvilan sydän ovat tee ja kahvi. Niiden pitää olla ensiluokkaisia ja teen oikein haudutettu. Sitä se Samovarbarissa onkin, todisteena Teen Ystävien diplomi vuodelta 2013. Kahvilavieraiden kanssa Tandefeltillä on hauskoja kohtaamisia, on italialaisia kapellimestareita ja oopperalaulajia, Chanelin hattusuunnittelijoita ja monia muita.

Iloisesti naurava Petra Tandefelt jatkaa äitinsä jalanjäljissä Lelumuseon ja sen yhteydessä toimivan Café Samovarbarin vetäjänä. Tandefelt teki ensimmäisen uransa mainostoimistossa AD:nä ja graafikkona, mutta oli valmis jatkamaan perheyritystä vuonna 2003.

Enhän voinut jättää leluja, joiden parissa olen kasvanut.

Lelumuseon johtajatar muutti pestinsä alkaessa takaisin lapsuudenkotiinsa. Hän asuu museon ja kahvilan yläkerrassa miehensä, poikansa ja kissansa kanssa. Työmatka on portaat alakertaan.

Tiskin ääressä iskee valinnanvaikeus, ottaisiko porkkana- vai suklaakakkua, tai kokeilisiko vegaanista banaanikakkua. Kaikki on itse leivottua, tuoretta ja houkuttelevaa. Samovarbarin perinteinen leivonnainen on omenapiirakka, jota on tehty jo vuodesta 1991. Sillä on oma kannattajakuntansa, kuten keväisellä raparperipiirakallakin, jota joskus pyydetään säästämään siihen asti, että herkuttelija ehtii kahvilaan. Uutta sen sijaan on viidessä vuodessa huimasti noussut kasvisruoka- ja vegaanitrendi.

Tavaroiden jakelu Suomenlinnassa on jokseenkin haastavaa, on sovitettava ajot lautta-aikatauluihin, ajettava isolla autolla turistimassojen keskellä, eikä mitään lastauslavoja tai mahdollisuuksia peruuttaa vanhojen talojen pihoihin tietenkään ole.

"Kuljettajalla on hirveän iso merkitys. Meille tavarat tuova Kespron kuljettaja on ihan loistotyyppi, pitkäpinnainen, aina hyväntuulinen ja iloinen."