Työhyvinvoinnin palapeliä ravintola-alalla

Kun työvoimapula koettelee ravintola-alaa, on syytä pohtia, voisiko työhyvinvointi vaikuttaa työn houkuttelevuuteen ja parantaa työntekijöiden työssä viihtymistä. Mutta mitä työhyvinvointi oikeastaan tarkoittaa?

Julkaistu

Teksti

Jenni Kleemola

Kuvat

Suvi Simelius

Työhyvinvointi on koko työpaikan yhteinen asia, joka hyödyttää niin työnantajaa kuin työntekijää. Virkistyspäivä kerran vuodessa ei ole työhyvinvoinnin synonyymi. Työhyvinvointi on kokonaisuus, jonka muodostavat työ ja sen mielekkyys, terveys, turvallisuus ja hyvinvointi, sosiaali- ja terveysministeriö määrittelee.

Työnantajan kuuluu huolehtia esimerkiksi siitä, että työympäristö on turvallinen ja kaikkia kohdellaan yhdenvertaisesti. Työntekijällä puolestaan on vastuu vaikkapa oman työkykynsä ylläpitämisestä.

Työterveyslaitoksen mukaan työhyvinvointi syntyy pääasiassa arjen työssä, ja sitä edistävä toiminta leikkaa läpi kaiken työhön liittyvän. Kolme ravintola-alan yritystä kertoo, miten he toteuttavat työhyvinvointia.

Ei poppakonsteja, vaan normaalia johtamista

Antellilla on ympäri Suomen 70 ravintolaa, joissa on töissä yli 300 ihmistä. Henkilöstö- ja työhyvinvointijohtaja Minna Kallio-Valkama kertoo, että Antellilla uskotaan vahvasti siihen, että työhyvinvointiin pitää ja kannattaa panostaa. Kallio-Valkama näkee, että hyvinvointi ja työn imu syntyvät monista pienistä palasista. Antellin yksi arvo on välittäminen. Se onkin yksi työhyvinvoinnin rakennuspalikka: miten välitetään työkaverista, työn tuloksesta ja asiakkaasta.

"Johtamisella on tärkeä merkitys", Kallio-Valkama sanoo.

”Millä tavalla työyhteisöä johdetaan ja miten ihmistä ja hänen tekemäänsä työtä arvostetaan. Ajattelen, että kun ihminen kokee tekemänsä työn merkitykselliseksi ja mielekkääksi, niin se näkyy myös hänen työpanoksessaan ja hyvinvoinnissaan.”

Kallio-Valkama näkee, että työn mielekkyyttä lisäävät vastuu ja vapaus sekä se, että pääsee näyttämään omaa osaamistaan ja kehittämään sitä.

”Näen tärkeänä myös sen, että organisaatiossa vallitsee avoimuus. Asioista keskustellaan, tietoa jaetaan ja jokainen työyhteisössä tietää, missä mennään”, Kallio-Valkama sanoo.

Hyvä ilmapiiri on tärkeä työhyvinvoinnin kannalta, ja siihen voi jokainen vaikuttaa omalla toiminnallaan. Tietenkin myös käytännön asiat vaikuttavat, kuten se, ovatko työvälineet kunnossa. Samoin se, voiko työntekijä tuntea olonsa töissä turvalliseksi, sekä fyysisesti että psyykkisesti.

”Työhyvinvointi on oikeastaan aika arkista asiaa, ei siihen ole mitään poppakonsteja. Se on normaalia hyvää työyhteisön johtamista.”

ePassi-etua ja vapaata sanaa

Palveluasumista tarjoavalla Jyränkölän Setlementti ry:llä on kaksi ravintolaa: Kesti ja Kymenkartano. Niissä tehdään ruokaa palvelutaloasukkaille ja ravintola-asiakkaille. Henkilökuntaa on yhteensä noin kymmenen.

”Vakituinen henkilökunta on työhönsä sitoutuneita ammattilaisia, joilla on varsin pitkiä työsuhteita. Se on mielestäni merkki siitä, että työnantaja on onnistunut luomaan hyviä toimintamuotoja ja virikkeitä myös työn ulkopuolella”, ravintolapäällikkö Tero Ijäs sanoo.

”Alalla työpäivät voivat olla raskaitakin, ja ne jaksaa paremmin, kun omat asiat ja työasiat ovat tasapainossa.”

Työntekijöille tarjotaan vuosittain 250 euron ePassi-etu, jolla voi ostaa palveluita konserteista hierontaan. Työhyvinvointipäiviä on vähintään kerran vuodessa, ja työterveyshuolto on notkea. Henkilökunnan yhteisiä juttuja ovat esimerkiksi kesäteatterinäytös ja jouluinen lounas- ja palkintojenjakotilaisuus. Ravintolatyöntekijöillä on pitkin vuotta 3–4 yhteistä tapahtumaa, kuten messuja, koulutuksia ja jääkiekkopeli-iltoja.

Tietenkään työhyvinvointia ei rakenneta vain työn ulkopuolella. Ijäs kertoo, että heillä järjestetään vuosittain nimetön työhyvinvointikysely, jossa kartoitetaan työntekijöiden fiiliksiä.

”Aikaisempien kyselyiden vapaa sana -osioista on tullut hyviä ehdotuksia, jotka ovat nyt käytössä työn arjessa. Onneksi meillä on rohkeita, sitoutuneita työntekijöitä, jotka uskaltavat sanoa ja antaa vinkkejä.”

Jos töissä on hyvä olla, siellä jaksaa hymyilläkin enemmän.
Petri Paunonen, Korpi Bistro & Guesthouse Oy

Systemaattisesti ergonomiasta alkaen

Korpi Bistro & Guesthouse Oy pyörittää Enonkoskella ja Savonlinnassa kolmea ravintolaa ja kahvilaa sekä majoitustoimintaa. Ensi kesänä yritys avaa uuden kesäravintolan Olavinlinnan kupeeseen. Toimitusjohtaja Petri Paunonen kertoo, että työntekijöitä on talvisaikaan noin seitsemäntoista, kesällä heitä tulee olemaan yli kolmekymmentä. Yritys kasvoi nopeasti ja yllättäen, mistä seurasi pieniä kasvukipuja. Viime kesänä alettiinkin systemaattisesti parantaa henkilökunnan työhyvinvointia.

”Hallituksen puheenjohtaja soitti kaikki työntekijät läpi ja kävi kunnon keskustelut siitä, miten työyhteisöä pitäisi kehittää”, Paunonen kertoo.

Esiin nousivat esimerkiksi työergonomia, työtilat, tiedonkulku ja se, miten työilmapiiriä voitaisiin parantaa. Asioita on alettu laittaa kuntoon askel kerrallaan.

”Esimerkiksi keittiöilmastointia on parannettu. Yhden ravintolan leipurikeittiö laajennettiin, jotta saatiin toimivat tilat työskennellä. Työpisteisiin tullaan kiinnittämään huomiota – pitsakokin on helpompi tehdä työtä, kun kädet eivät nouse liian ylös.”

Henkilökunnan kanssa on mietitty, otetaanko liikunta- ja kulttuurisetelit käyttöön. Työterveyshuollon kanssa tehdään yhteistyötä. Henkilökunnan yhteisiä illanviettoja yritetään järjestää enemmän. Syksyllä sellaisessa tehtiin rentoutusharjoitus ja syötiin paikallisista raaka-aineista tehty illallinen. Paunonen kertoo, että työhyvinvoinnin kehittymistä seurataan henkilökunnalle tehtävillä kyselyillä, yksi sellainen on jo tehty.

”Jos työntekijä voi hyvin, se vaikuttaa samalla yritykseen. Esimerkiksi asiakaspalvelussa hyvinvointi näkyy palvelualttiutena. Jos töissä on hyvä olla, siellä jaksaa hymyilläkin enemmän.

Hyvinvoivassa työyhteisössä

  • Ollaan avoimia ja luotetaan
  • Kannustetaan ja innostetaan
  • Puhalletaan yhteen hiileen
  • Annetaan myönteistä palautetta
  • Pidetään työmäärä kurissa
  • Puhutaan ongelmista
  • Säilytetään toimintakyky muutostilanteissa

Lähde: Työterveyslaitos

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä