Chateau Musar, viinimaailman helmi

Chateau Musar on viinin tuottaja, joka ei jätä kylmäksi. Fantastisen historian ja ainutlaatuisen tyylinsä ansiosta viinitalo on luontainen puheenaihe viinistä kiinnostuneiden keskuudessa vuodesta toiseen.

Julkaistu

Teksti

Oy Arvid Nordquist Finland Ab

Kuvat

Oy Arvid Nordquist Finland Ab

Viinimaailmassa on pitkään tehty karkeaa jakoa vanhan- ja uudenmaailman välillä. Vanhanmaailman viineiksi luokitellaan usein kaikille tutut viinimaat Ranska, Italia, Espanja, Portugali, Saksa, Kreikka ja Unkari. Listalta kuitenkin puuttuu yksi hyvin tärkeä nimi, Libanon. Vanhan- ja uudenmaailman jako perustuu löytöretkiin. Eli ne maat, joissa viinin viljely on aloitettu suurten tutkimusmatkojen jälkeen ovat uudenmaailman viinejä, huolimatta siitä, että esimerkiksi Etelä-Afrikassa viininviljely alkoi 1659. Mikä sitten Libanonista tekee erilaisen? Libanonin juuret viininvalmistuksessa kulkeutuvat aina 6000 vuoden päähän. Monille viinin historiankirjoista tutut muinaiset foinikialaiset nimittäin ovat libanonilaisten esi-isiä ja juuri he toivat kauppamatkoillaan viinin myös Eurooppaan, sinne vanhaan maailmaan. Libanonilaiset viinit voidaan siis varmasti laskea mukaan vanhanmaailman viineihin.

Miksei Libanon sitten ole monillekaan kuluttajille kovin tuttu? Libanon sijaitsee hedelmällisellä puolikuulla, joka on tunnettu erinomaisista kasvuolosuhteista. Hedelmäisestä sijainnistaan johtuen on alue ollut läpi historian hyvin rauhaton ja levottomuudet alueella jatkuvat edelleen. Viininviljely alueella ei siis ole helppoa, mutta se ei myöskään ole mahdotonta ja sen on todistanut maailmalla mainetta kerännyt Chateau Musar.

Chateau Musarilla on ollut vahva kytkös vanhanmaailman viineihin viinitalon perustamisesta alkaen. Libanon oli Ranskan mandaatin alla Musarin perustamisen aikaan ja Ranskan armeijasta tuli Musarin ensimmäinen suuri asiakas. Vahvat vaikutteet Bordeauxin viineihin tuli Musarille viimeistään Serge Hocharin palatessa Ranskan Bordeauxista valmistuttuaan siellä enologian opinnoista. Serge otti vastuulleen Château Musarin isältään, Gastonilta, vuonna 1959 ja alkoi kehittää toimintaa entisestään.

Viinikellari

Uniikkeja vuosikertoja

Chateau Musar sijaitsee kuvankauniissa Bekaanlaaksossa. Bekaanlaakso on hedelmällinen tasanko, joka sijaitsee noin 30 kilometriä Beirutista itään, Libanoninvuorten ja Antilibanonvuoriston välissä. Tällä alueella rypäleet kasvavat yli 1000 metrin korkeudessa, jossa viljely- ja kasvuolosuhteet ovat optimaaliset; lämpötilanvaihtelu yön ja päivän välillä on juuri sopiva, niin kuin sateen määräkin. Torjunta-aineiden käyttö voidaan pitää minimaalisella tasolla, ja näin ollen Bekaanlaakso onkin täydellinen alusta ekologiselle viininviljelylle. Hocharin perheen filosofian mukaan jokainen vuosikerta on omalla ihastuttavalla tavallaan uniikki, ja luonnon annetaan kulkea omaa polkuaan.

Viinitalolle ominaista on matalan tuoton sato, joka korjataan aina käsin. Viinin valmistukseen käytettävä hiiva on aina luonnollista, viinejä ei suodateta ja sulfiittien osalta pyritään mahdollisimman pieniin määriin. Bordeaux’n vaikutus viinien tyylissä on vahvasti läsnä, ja kypsytyspotentiaali viineissä on huippuluokkaa – tietyt vuosikerrat kestävät yli 50 vuoden kellaroinnin. Tänä päivänä viinejä voidaan kutsua alkuviineiksi (natural wine), termi, jota ei ollut olemassakaan Sergen hioessa viinien reseptiikkaa 70-luvulla.

Palkittua viiniosaamista luonnonmukaisin menetelmin

Chateau Musar nousi viinimaailman huulille viimeistään 1984, kun Serge Hochar palkittiin tittelillä ”Decanter Man of the Year”. Titteli oli seurausta lippulaiva viini Chateau Musar Redin maailman maineesta sekä tietysti Sergen panostuksesta koko viiniyhteisön hyväksi. Château Musar Redin nousu maailman maineeseen ei suinkaan ollut itsestään selvää, sillä Libanonissa oltiin sodittu sisällissotaa vuodesta 1975 asti. Rypäleet jäivät keräämättä ainoastaan kahdesti 15 vuotta kestäneen sodan aikana. Tämä kertoo Hocharin suvun peräänantamattomuudesta sekä intohimosta viinejään kohtaan.

Chateau Musaria johtaa nykyään jo kolmas sukupolvi, mutta viinin valmistuksessa noudatetaan vahvasti edesmenneen Serge Hocharin filosofiaa valmistaa korkealaatuisia viinejä mahdollisimman luonnonmukaisin menetelmin. Chateau Musarin vuosikertoja ei tuoda markkinoille kronologisessa järjestyksessä, koska jokainen vuosikerta on erilainen ja kypsyy eri tavalla. Älä siis ylläty, jos vuosikerran 2011 jälkeen myyntiin tuleekin 2009.

”If you give my wines more time, they will give you more joy.” Serge Hochar

Osta ja kokeile:

21645832 Chateau Musar
21645833 Hochar Père & Fils

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä