Jarna Kaplaksen kolumni: Kasvutarinoita

Kaplas on konttiravintola Mortonin yrittäjä. "Haluan tuntea työntekijäni paitsi ammattilaisina, myös ihmisinä."

Julkaistu

Muutama päivä sitten pääsin kentän reunalta seuraamaan, kun kokenut valmentaja veti harjoituksia huipputason urheilujoukkueelle. Oli vaikuttavaa katsoa, kuinka hän samaan aikaan fokusoi joukkuetta kaukana siintävään yhteiseen päämäärään ja samalla motivoi kutakin pelaajaa kilvoittelemaan itsensä kanssa juuri siinä hetkessä. Yksi syttyi treenin sykkeestä, toista motivoi ajatus seuraavan pelin voittamisesta ja kolmatta kiinnosti, mitä statistiikka kertoi. Valmentaja uskoi, että joukkue kasvaa jokaisen tiimiläisen henkilökohtaisen kasvun myötä. Tähän minäkin haluan uskoa.

Meistä jokaisella on odotuksia, unelmia, tulevaisuuden suunnitelmia ja asioita, joita haluaisimme oppia. Toiset niistä liittyvät työhön, useimmat eivät. Omaan työyhteisööni minä haluan luoda kulttuuria, jossa nämä haaveet ja tavoitteet voi jakaa avoimesti työkavereille. Voimme auttaa toisiamme eteenpäin vain, jos tiedämme mihin päin kukakin haluaa kulkea.

Kun on kaksi korvaa ja yksi suu, täytyy muistaa käyttää niitä samassa suhteessa.

Yllättävän usein olen törmännyt siihen, etteivät työntekijäni ole itsekään pysähtyneet miettimään, mitä elämältään tahtovat. Syy saattaa olla se, ettei haaveilu, tulevaisuuden suunnittelu ja opittavien asioiden päättäminen ole lähellekään niin helppoa kuin mitä luulisi. Meillä toimivaksi työkaluksi ja apuvälineeksi tähän on osoittautunut oppimissopimus, learning contract. Siinä kukin työntekijä pohtii ja kirjaa ylös asioita, joita tahtoo oppia ja tavoitella. Se, mitä kukin kirjaa ylös, on tietenkin jokaisen itsensä päätettävissä.

Kun mietin vuosien varrella lukemiani työntekijöidemme oppimissopimuksia ja niitä kasvutarinoita, joita olen vierestä saanut seurata, tunnen suurta ylpeyttä ja kiitollisuutta. Nämä tarinat motivoivat minua yrittäjänä enemmän kuin mikään muu.

Mortonin kuudesta merikonttiravintolasta viisi on avoinna vain kesäaikaan, joten rekrytointi täyttää valtaosan kevätkuukausistani. Odotan kovasti, että pääsen taas tapaamaan tulevan kesän työntekijöitä ja kuuntelemaan heidän ajatuksiaan. Haluan tuntea työntekijäni paitsi ammattilaisina, myös ihmisinä. Tahdon ymmärtää heidän arvomaailmaansa, ja vain kuuntelemalla se onnistuu. Kun on kaksi korvaa ja yksi suu, täytyy muistaa käyttää niitä samassa suhteessa.

Marraskuussa avasimme ympäri vuoden toimivan Konttiravintola Mortonin Helsinkiin. Viime vuosina olemme avanneet uuden ravintolan joka vuosi, ja yrityksemme kasvutarina on saanut paljon huomiota osakseen. Vaikka yrityksen tarina kaikkine käänteineen on varsin mielenkiintoinen, minusta ne työntekijöiden henkilökohtaiset kasvutarinat, jotka matkan varrelle ovat mahtuneet, ovat vielä monin verroin mielenkiintoisempia.

Jarna Kaplas
yrittäjä
Konttiravintola Morton
Kuopio, Varkaus, Jyväskylä, Joensuu, Pieksämäki, Helsinki

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä