Parempi 2021

Kespron blogissa Mika Halmesmäki: ”Tehdään ulkona syömisestä taas houkuttelevaa. Viestitään, että ravintolassa asiointi on turvallista – ja pidetään turvallisuudesta huolta. Markkinallamme on mahdollisuus edelleen tuntuvaan kasvuun koronan jälkeen.”

31.12.2020

Julkaistu

Mika Halmesmäki

teksti

Kespron blogissa Mika Halmesmäki: ”Tehdään ulkona syömisestä taas houkuttelevaa. Viestitään, että ravintolassa asiointi on turvallista – ja pidetään turvallisuudesta huolta. Markkinallamme on mahdollisuus edelleen tuntuvaan kasvuun koronan jälkeen.”

Vuosi 2020 jää koronan vuoksi historiankirjoihin. Erityisesti se tulee näkymään suurena lukuna Suomen ravintolahistoriassa. Ulkona syömisen megatrendistä huolimatta mennyt vuosi laittoi takapakkia foodservice-markkinan kehitykseen vuosikymmenten jälkeen. Alalla koettiin suuria inhimillisiä tragedioita, mutta koko alan läpileikkaavaa konkurssiaaltoa ei onneksi nähty, ja toivottavasti ei tulla näkemäänkään.

Maailmalla ulkona syömisen pudotus on jyrkempi. Asukaslukuun suhteutettuna ravintoloita ei Suomen kaupungeissa ollut samassa suhteessa kuin maailman metropoleissa. Tästä syystä markkinallamme onkin mahdollisuus edelleen tuntuvaan kasvuun koronan jälkeen. Erilaisissa ennusteissa on todettu, että koronan aiheuttama markkinapudotus kurotaan Suomessa umpeen noin kolmessa vuodessa.

Mitä jos rikomme ennusteet? Vaikka ravintola-ala ei itse voinut vaikuttaa viime vuoden kehitykseen, niin tänä vuonna voimme todella vaikuttaa markkinan palautumiseen ja kuluttajien käyttäytymiseen. Tehdään ulkona syömisestä taas houkuttelevaa ja helposti lähestyttävää.

Pidetään yllä viestiä siitä, että ravintolassa asiointi on turvallista – ja pidetään turvallisuudesta huolta. Huolehditaan, että ravintola palvelee asiakkaitaan monin eri tavoin, paikan päällä, noudettuna tai toimitettuna. Take away on tullut jäädäkseen, ja siitä on tullut salonkikelpoista. Muistutetaan suomalaisia siitä, millainen merkitys elinvoimaisella ulkona syömisen kulttuurilla on koko maallemme – niin ravinnon, henkisen ravinnon kuin taloudellisen painoarvon näkökulmasta.

Me Kesprossa olemme talkoissa mukana. Me haluamme omalta osaltamme tehdä alaa tunnetummaksi ja viestiä alan monipuolisuudesta sekä merkityksestä Suomelle, niin taloudellisesti kuin kulttuurillisesti.

Meillä Kesprossa 2021 lähtee käyntiin erityisellä draivilla, kun uusi vuosi tuo tullessaan kehittämiämme uusia palveluja Kespron asiakkaille. Kerromme näistä tarkemmin vaiheittain tulevien kuukausien aikana kanavissamme ja eri medioissa – tarkoituksena samalla kertoa suurelle yleisölle alamme uudistumisesta.

Toivotaan parasta, pysytään vahvoina ja ennen kaikkea tehdään parempi vuosi 2021!

Mika Halmesmaki MyK 2019 neliokuva

Mika Halmesmäki
Johtaja
Kespro

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä