Singapore on täynnä ruokaelämyksiä

Singaporessa voisi viettää viikkoja ja kokea ainutlaatuisia ruokaelämyksiä päivittäin.

Julkaistu

Teksti

Minna Lantto

Kuvat

Stockfood, Minna Lantto

Singapore on kulttuurien sulatusuuni, mikä näkyy maan kaupunkimaisemassa, elämäntyylissä ja ennen kaikkea sen keittiössä. Ravintolavalikoima on poikkeuksellisen runsas ja laadukas. Singaporea voisikin kutsua Aasian länsimaisimmaksi kaupungiksi, jonka parhaat fine dining -ravintolat tarjoavat Lontoon ja New Yorkin veroisia elämyksiä. Tunnelmallisissa katuruokakeskittymissä on valinnanvaraa jopa liikaa. Kaupungin viidestä miljoonasta asukkaasta jokainen syö vähintään kerran päivässä ulkona, joten suuren kysynnän vuoksi ravintoloita on runsaasti. Singaporelainen keittiö on mielenkiintoinen sekoitus kaupunkivaltion kiinalaisia, intialaisia ja malesialaisia juuria. Historia ja nykyaika maistuu Singaporessa lautasella.

Ruokailijoita yhdessä Singaporen monista hawger-keskuksista

Katuruoka

Kaupungin alueella palvelee yli sata ruokahallia eli hawker-keskusta, joista kukin on kymmenien toinen toistaan parempien katuruokakokkien tukikohta. Hawker-keskukset edustavat perinteistä Singaporea. Niissä paikalliset käyvät syömässä lounaansa työpäivän lomassa ja iltaisin illallisella koko perheen kesken.

Jos aikaa on vain yhteen, kannattaa vierailla Lau Pa Sat -hawkerissa. Se on Singaporen parin sadan katuruokakeskuksen joukossa yksi parhaista ja nauttii sekä turistien että paikallisten suosiosta. Valinnanvaikeudesta ei kannata ahdistua, sillä tarkoitus on ottaa annos sieltä, toinen täältä. Lau Pa Satin vieressä kulkeva Boon Tat Street suljetaan autoilta joka ilta seitsemästä eteenpäin. Katu muuttuu Satay Streetiksi, grillit kuumenevat ja kadulle kannetaan pöydät ja penkit. Tarjolla on tiukasti grillitikkujen ympärille käärittyä kanaa, lammasta ja mereneläviä.

Ruokaileminen on helppoa, valitse haluamasi annokset eri kojuista ja kanna annokset lähimpään vapaana olevaan muovituolein ympäröityyn pöytään. Katukeittiöissä ventovieraat aterioivat kylki kyljessä ja paikalliset jakavat mielellään vinkkejä ensikertalaisille. Useimmilla ruokatoreilla on erillinen koju, josta käydään ostamassa ruokajuomat, sillä ruokakojut tarjoavat ainoastaan ruokaa. Vaikka muualla Aasiassa torien ja ruokien puhtaus voi huolestuttaa, hygienia ei ole ongelma Singaporessa, jossa hygieniasäädöksiä valvotaan ja noudatetaan tarkasti.

Fine dining -ruoka-annosta asetellaan kulhoon Meta-ravintolassa Singaporessa

Fine Dining

Singapore sai ensimmäiset Michelin-tähtensä vasta vuonna 2016. Tällä hetkellä Michelin-tähtiravintoloita on kaupungissa 38. Yksi suosituimmista, vuonna 2017 yhden tähden ansainnut Meta sijaitsee Bukit Pasoh -alueella. Se tarjoaa modernia ruokaa ottaen vaikutteensa Ranskasta ja Aasiasta. Ravintolassa voi nauttia ensiluokkaisesta ruoasta ja tarkkaan valituista viineistä perinteisesti pöydissä tai marmoripäällysteisillä baaritiskeillä katsellen kokkien ammattitaitoista ruoanvalmistusta ja kauniiden annosten asettelua.

Samppanjabrunssi

Perinteisten aasialaisten ravintoloiden lisäksi Singaporessa on tarjolla länsimaisia makuelämyksiä. Samppanjabrunssia kutsutaan sunnuntaiden kuninkaaksi ja se on erityisesti turistien ja Singaporessa asuvien länsimaalaisten suosiossa. Hotelli Mandrlin Orientalin italialainen Dolce Vita -ravintola tarjoaa erinomaisen ruoan lisäksi upean näköalan Singaporen Marina Bay Sands -hotellikasinolle, joka on yksi kaupungin kuuluisimmista nähtävyyksistä.

Valotaideteos ylellisen Marina Bay Sands -hotellin etualalla

Dolce Vita -ravintolan samppanjabrunssin konsepti on erinomainen: laadukasta ja kauniisti aseteltua ruokaa, upea miljöö eikä samppanjalasi pääse tyhjenemään. Alkuruoka ja jälkiruoka on katettu buffetpöytiin, mutta primi piatti ja secondi piatti tuodaan pöytiin tarjoiltuina. Ruokailutilanne on rauhallinen ja seesteisempi kuin perinteisissä suomalaisissa brunssikonsepteissa, joissa yleensä kaikki ruoka noudetaan itsepalveluna.

Grillaa itse

Singaporesta löytyy useita wagyu-häränlihaan erikoistuneita ravintoloita. Yksi ilahduttavimmista japanilaisista ravintoloista on Aburiya. Se on erikoistunut laadukkaaseen wagyu-lihaan, jota grillataan ”valkoisilla” hiilillä. Ruokapöydän keskellä olevaan pyöreään aukkoon kannetaan savuava hiiligrilli. Liha ja kasvikset tarjotaan laakeista tarjoiluastioista, käteen ojennetaan metalliset pihdit ja jokainen voi aloittaa ruokansa kypsentämisen. Raaka-aineiden maustamiseen tarjotaan monta erilaista aasialaista maustekastiketta, joilla saa mukavaa twistiä annoksiin. Syömistapa on aidosti sosiaalista ja ruoka jaettavaa. Ravintolan jokaisesta pöydästä kuuluu iloinen puheensorina ja väillä desibelit kohoavat, kun joku muistuttaa vieruskaveriaan kääntämään lihat grillissä.

Singapore Sling

Ikoninen Marina Bay Sands -hotelli koostuu kolmesta pilvenpiirtäjästä ja nousee korkeuksiinsa Marina Bayn alueella. Vuonna 2010 avattu rakennus toimii hotellina, viihdekeskuksena ja casinona. Rakennuskulut olivat noin kuusi miljardia Amerikan dollaria. Tällä summalla Marina Bay Sands yltää maailman kalleimpien rakennusten listalle. Kolmen tornin päällä, noin 200 metrin korkeudessa, lepää isolta valtamerialukselta näyttävä SkyPark. Se on pidempi kuin neljä ja puoli jumbojettiä peräkkäin. SkyParkista avautuu upea panoraamanäkymä yli Singaporen.

Kirsikoilla koristettuja Singapore Sling -drinkkejä

SkyPark, joka sijaitsee 57. kerroksessa tarjoaa upeat puitteet nauttia esimerkiksi kuuluisa Singapore Sling -drinkki. Oikeastaan se kuuluisi nauttia drinkin syntysijoilla kuuluisassa Ruffles-hotellissa, mutta sitä saneerataan. Rufflesin on tarkoitus avautua vuoden 2018 loppupuoliskolla. Laadukkaat drinkit ja tasokas ruoka ovat Marina Bay Sandsin SkyParkissakin keskiössä, kuten kaikkialla Singaporessa.

Artikkelin aloituskuvassa Ka-ya Toast, joka on suosittu singaporelainen jälkiruoka.

Seuraavaksi kannattaa tutustua esimerkiksi seuraaviin aiheisiin:

Muotikaupunki Milanon ravintolatarjonta >>

Intian erilaiset ruokakulttuurit >>

Namibian ruokakulttuurissa kohtaavat Afrikka ja Eurooppa >>

Puolalaisen ruokakulttuurin uudistajat >>

Espanjan Baskimaan pintxo-kulttuuri >>

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä