Skandinaavinen ruokaperinne intohimona

Hämeenlinnassa sijaitseva Vanajanlinna tarjoaa elämyksiä, joten niitä on odotettavissa myös keittiömestari Kasper Mäkisen taidonnäytteinä. Makumaailma kumpuaa skandinaavisesta ruokaperinteestä.

4.1.2022

Julkaistu

Tarja Västilä

teksti

Vesa Tyni

kuvat

Hämeenlinnassa sijaitseva Vanajanlinna tarjoaa elämyksiä, joten niitä on odotettavissa myös keittiömestari Kasper Mäkisen taidonnäytteinä. Makumaailma kumpuaa skandinaavisesta ruokaperinteestä.

Vahvaa brändiä ei tarvitse esitellä: perinteikäs Vanajanlinna tiedetään ja tunnetaan. Siksi henkilökuntaakin on riittänyt, eikä ravintola-alan työvoimapula ole juurikaan heijastunut Vanajanlinnan toimintaan.

”Meillä on hyvä maine, joten olemme saaneet halukkaita töihin. Hyvässä tiimissä on loistava yhteishenki ja ymmärrys siitä, että joskus joutuu venymään, kun tehdään Suomen parasta hotelliruokaa. Taso on korkealla, mutta töissä on myös hauskaa”, kertoo keittiömestari Kasper Mäkinen.

Myös toimitusjohtaja Marko Majamäki kehuu sitoutunutta henkilökuntaa, jonka ansiosta vaikeana pandemia-aikanakin on pärjätty.

”Haluamme olla palveleva tapahtuma-, elämys- ja kokemustalo. Asiakasviihtyvyyteen ruoka kuuluu olennaisena osana, ja Kasperin myötä ruoka on entisestäänkin parantunut.”

Mäkinen aloitti työnsä Vanajanlinnassa reipas vuosi sitten ja uudisti samalla linnan ruokamaailman. Työssä on onnistuttu, sillä asiakkailta on kertynyt erinomaista palautetta.

Suomen luontoa sesongin mukaan

Skandinaavinen ruoka ranskalaisella twistillä on lähellä keittiömestarin sydäntä. Mäkinen sanoo arvostavansa etenkin kotimaisia raaka-aineita, ranskalaista kokkaustaitoa ja käsin tekemistä.

”Linnan bistrossa on 3–5 ruokalajin à la carte -menu, joka vaihtuu 2–3 kuukauden välein. Fine bistron lisäksi Suomen ykkösgolfkentän puolella klubi tarjoaa rentoa street foodia, kuten burgereita. Sama tekeminen ja raaka-aineiden kunnioitus toteutuvat molemmissa keittiöissä.”

Mäkinen pyrkii hyödyntämään kausivaihteluita aina sen mukaan, mitä Suomen luonnosta on saatavilla. Syksy oli muun muassa riistan, omenoiden ja maa-artisokan aikaa. Kesällä on pikkelöity, fermentoitu ja kuivattu anteja talvea varten. Tekemistä riittää, sillä iltaisin ruokailee tyypillisesti noin 400–500 asiakasta.

ML 5 21 Vanajanlinna makuelamyksia 003

Hääväen suosikkipaikka

Vanajanlinnassa tarjolla on myös aamiaisia ja lounaita sekä keitrausta. Majamäen mukaan sekä yksityisten että yritysten juhlat ja kokoukset muodostavat valtaosan liiketoiminnasta. Asiakkaat tulevat myös viettämään viikonloppuja ja lomiaan ympäristön ja elämysten houkuttelemina.

”Olemme Suomen halutuimpia hääpaikkoja. Meillä on upea historia ja poikkeuksellinen miljöö, jotka vetävät ihmisiä”, kiteyttää toimitusjohtaja.

Mäkisellä on valmiina häämenuksi ehdotuksia, joista asiakkaat voivat valita omaan makuunsa sopivat tarjottavat.

”Kyse on elämän tärkeimmistä bileistä, joihin annan raamit ja kuuntelen toiveet. Häitä Vanajanlinnassa on jokaisena viikonloppuna.”

Cateringia, à la cartea, klubiruokaa ja kaikkia muitakin aterioita on valmistamassa 13 kokkia kahdessa eri keittiössä. Kaikkiaan henkilökuntaa on noin 60 erilaisessa palvelutehtävässä.

ML 5 21 Vanajanlinna makuelamyksia 004 Hotelli Vanajanlinnan tärkeimpiä kulmakiviä ovat korkeatasoinen keittiö ja huolella valitut viinit.

Kesproon luotetaan

Kespro tuli kuvioihin viime keväänä. Mäkisen mukaan erilaisten ja pitkien neuvottelujen jälkeen Kespro osoittautui järkevimmäksi vaihtoehdoksi.

”Hyvä fiilis tuli jo silloin, kun menin Kesprolle neuvottelemaan yhteistyöstä. Se on toiminut alusta alkaen tosi hyvin, ei ole jouduttu pettymään.”

Majamäki toteaa siirron uuteen toimittajaan sujuneen kivuttomasti ja jouheasti. Toimitukset ovat tehostuneet ja laatuun ollaan tyytyväisiä. Mäkinen korostaa Kespron joustavuutta.

”Jos olemme halunneet esimerkiksi pienempiä pakkauksia tietyistä tuotteista, aina on onnistunut. Jos sattumoisin jokin tuote on jäänyt kuormasta pois, se on paikattu nopeasti. Arvostan lähiruokaa, ja sitäkin on saatavilla.”

Kespron auto kurvaa Vanajanlinnaan kuutena päivänä viikossa.

”Edellisenä päivänä tilataan ja seuraavana päivänä tavara on perillä. Palvelu on ollut hyvää ja joustavuus ensiluokkaista.”

Tervetuloa asiakkaat!

Majamäki on helpottunut, että koronasta aiheutuneet rajoitukset alkavat hellittää ja tilanne normalisoituu.

”Pandemia on vaikuttanut paljon, tästä vuodesta selviämme plus miinus nolla -tuloksella. Nyt alkaa tuntua, että emmeköhän voita tämänkin asian, mutta ponnistuksia on vaadittu työntekijöiltä ja liiketoiminnan johdolta.”

Asiakkaat ovat jo palanneet makunautintojen pariin. Kotimaan matkailu jatkaa suosiotaan, mikä näkyy Vanajanlinnassakin. Mäkinen tiimeineen lupaa pitää korkeaa tasoa yllä jatkossakin.

ML 5 21 Vanajanlinna makuelamyksia 002 Vanajanlinnan keittiömestari Kasper Mäkisen keittiöfilosofia perustuu yhdistelmään, jossa tarjoillaan maukasta skandinaavista ruokaa ranskalaisella twistillä.

Laatua ja luksusta

ML 5 21 Vanajanlinna makuelamyksia 006 Hotelli Vanajanlinna on palkittu ja arvostettu kokous-, tapahtuma ja juhlapaikka, jonka ravintolaa arvostetaan.

  • Päälinna valmistui 1924. Arkkitehtuuri ilmentää barokkia, renessanssia ja englantilaista kartanotyyliä.
  • Vanajanlinna tarjoaa tapahtumia, elämyksiä ja kokemuksia. Siellä järjestetään paljon juhlia ja kokouksia. Läheinen Linna Golf houkuttelee alan harrastajia.
  • Vanajanlinnasta löytyy lukuisia erilaisia ravintolatiloja, joissa on vaihteleva määrä asiakaspaikkoja – aina tarpeen mukaan: on Ruoka-, Musiikki-, Allas-, Ryti- ja Juhlasalit, Salonki, Vanha kirjasto, Juhlapaviljonki, Viinitupa, Salakapakka sekä Klubiravintola ja -lounge.
  • Tarjolla on à la cartea sekä klubiruokaa – aamiaisia, lounaita ja tilausravintolaa unohtamatta.

ML 5 21 Vanajanlinna makuelamyksia 005 Vanajanlinnassa on monia erilaisia ravintolatiloja, joissa voi aistia menneen ajan jäljittelemätöntä loistoa. Kuvassa Kasper Mäkisen seurassa toimitusjohtaja Marko Majamäki ja Kespron avainasiakaspäällikkö Hanna Laine.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä