Tervet maailmalta! Viisi varmaa Lontoossa
Lontoo on edelleen yksi maailman vahvimmista ravintolatrendien suunnannäyttäjistä, vaikka toimintaympäristö on brexitin myötä kiristynyt. Perinteinen italialainen pitää kaupungissa pintansa, ja japanilainen keittiö alkaa jo olla valtavirtaa.
Julkaistu
Teksti
Mikko Takala
Kuvat
Tommi Anttonen
Kahdeksan miljoonan asukkaan metropolissa Lontoossa palvelee arviolta 11 000–12 000 ravintolaa. Vaikka brexitin myötä kallistuneet raaka-ainekustannukset, ammattitaitoisen työvoiman saanti ja tiukentunut työlainsäädäntö hankaloittavat toiminnan kannattavuutta, uusia ravintoloita avautuu Lontooseen edelleen selvästi enemmän kuin niitä sulkeutuu. Alan kehitystrendejä seuraava Harden’s-verkkosivusto listaa viime vuoden ajalta 146 uutta avausta ja 65 sulkemista, joita oli vähemmän kuin vuosikymmeniin. Uusia ravintoloita avataan Lontooseen melkein yhtä tiuhaan kuin huippuvuosina 2013–2017.
Trendejä haisteleva yllättyy siitä, kuinka perinteisiin keittiöihin uudet avaukset Lontoossa painottuvat: uusia italialaisia viisitoista, modernia brittiläistä – mitä se sitten onkaan – reilut parikymmentä ja välimerellisiä ravintoloita parikymmentä. Aasian suunnasta japanilainen keittiö on edelleen se juttu. Japanilaisia ravintoloita avattiin tänä vuonna Lontooseen yksitoista.
Tilastoista huolimatta Lontoossa on selvästi nähtävissä myös suuntaus kohti monikulttuurisempia ja kokeilevampia konsepteja, joissa yhdistellään ennakkoluulottomasti eri keittiöiden elementtejä ilman tiukkoja rajoja.
Trendejä haisteleva yllättyy siitä, kuinka perinteisin keittiöihin uudet avaukset Lontoossa painottuvat.
1. The Devonshire – täydellinen tuoppi Guinnessiä
Jos kuluneen vuosikymmenen ykkösjuomana on trendannut Aperol Spritz, hyväksi kakkoseksi sijoittuu Guinness, Irlannin ikiaikainen musta kulta. Sohon luoteiskulmassa sijaitseva The Devonshire myy Guinnessia 20 000 pinttiä viikossa, eli reilut miljoona litraa vuodessa. Omistajien mukaan täydellisen tuopin salaisuus on paitsi nopeassa vaihtuvuudessa myös tarjoilulämpötilassa ja laitteistossa. Ehkä siksi Devonshire on yltänyt Guinnessin ennätysten kirjaan maailman eniten Guinnessia myyvänä kapakkana.
Vaikka pubin keittiötä johtavalla Palmer-Wattsilla on takana vaikuttava ura molekyyligastronomian maineikkaimmissa ravintoloissa Fat Duckista Dinneriin, Devonshiren ruokapuoli keskittyy klassikkoruokiin brittiläisin painotuksin, ja lihat keittiö grillaa avotulella. Päivittäin vaihtuva lista tarjoaa muun muassa pekonilla höystettyjä kampasimpukoita ja perään lampaan kyljyksiä ankanrasvassa paistettujen ranskalaisten kanssa.
The Devonshire
17 Denman Street
2. Pavyllon – fine dine Pariisista luksushotellin vetonaulana
Viiden tähden hotelli Lontoossa ei ole mitään, ellei sen kylkeen ole saatu multitähditettyä keittiömestaria. Mayfairissa sijaitsevassa Four Seasons -hotellissa asia on ratkaistu Yannick Allénolla, joka lienee ranskalaisen fine diningin ykkösnimi. Lounaalla Pavyllon-ravintolassa tarjolla on sama à la carte -menu ja maistelumenut kuin illalla sekä kolmen ruokalajin pakettimenu. Ruokalista pitää sisällään lähes kaikki luksusraaka-aineet merianturoista langustiineihin ja kaviaareihin sekä wagyu-lihaan. Maut ovat kautta linjan yllättäviä ja voimakkaita. On oikeastaan ihme, että Michelin-tähtiä on vain yksi.
Ravintolan tilasta puolet nielaisee valtava avokeittiö, jossa kahdeksan kokkia työskentelee lähes äänettömästi annoksia valmistellen. Syödä voi paalupaikalla tiskillä keittiön touhuja seuraillen tai modernin anonyymisti sisustetussa salissa. Annokset tärähtävät pöytään ripeästi ilman turhaa seremoniallisuutta, eikä kukaan käy täyttämässä vesilasia minuutin välein.
Pavyllon London
Four Seasons Hotel at Park Lane, Hamilton Place
3. The Park – konstailemattomia klassikoita
Jeremy Kingiä ja Chris Corbinia voi perustellusti pitää Lontoon merkittävimpinä ravintoloitsijakaksikkona. 1980-luvulla herrat isännöivät prinsessa Dianan rakastamaa Le Capricea, ja 1990-luvulla duo nosti teatteriravintola Ivyn vuosikymmenensä kuumimmaksi sosieteettiravintolaksi. Vuosituhannen alussa avautui The Wolseley, wieniläisistä kahviloista inspiroitunut jättiravintola, jota seurasi sisustukseltaan yhtä lailla huikea brasserie Zedel.
Noista ajoista Jeremy King kirjoitti koronavuosina omaa uraansa ja Lontoon ravintolamaailmaa viitenä eri vuosikymmenä syväluotaavan muistelmateoksen Without Reservation: Lessons from a Life in Restaurants (Fourth Estate 2025), joka jokaisen hospitality-alasta kiinnostuneen kannattaa lukaista opiksi ja inspiraatioksi.
Vuonna 2022 King ja Corbin menettivät ravintolaperheensä hallinnan thaimaalaiselle sijoitusyhtiölle (joka halusi monistaa ravintoloiden konseptit Aasian markkinoille). Corbin jättäytyi eläkkeelle, mutta 71-vuotias King sisuuntui, ja on nyt omillaan aktiivisempi kuin koskaan. Le Capricen entisissä tiloissa King isännöi nyt Arlingtonia, ja tämän vuoden alussa hän avasi täydellisen kasvojenkohotuksen läpikäyneen Simpson's in the Strandin Savoy-hotellin naapuriin. Vuonna 1828 avatussa ravintolassa illastivat oman aikansa influensserit Dickensistä Churchilliin. Kingin kolmas kuppila on Hyde Parkin pohjoislaidalle monikulttuuriseen Queenswayn kaupunginosaan vuonna 2024 avattu The Park. Ensimmäistä kertaa King on avannut ravintolansa uuteen rakennukseen, eikä historiallisesti merkittävään tilaan remontoiden. Tosin rakennus kaarevine art deco -linjoineen hönkii vahvasti menneiden aikojen tunnelmaa, ja sama 1920-lukulainen teema toistuu ravintolan häikäisevän tyylikkäästi retroilevassa sisustuksessa.
Arki-iltana sali täyttyy jo alkuillasta ikäjakaumaltaan ilahduttavan sekalaisesta seurakunnasta. Asusteista päätellen illastajat ovat tulotasoltaan enimmäkseen keskimääräistä äveriämpää ryhmää, mutta farkut ja t-paita -tyyliin pukeutuneet palvellaan samalla asenteella, luontevan ystävällisesti ja pokkuroimatta. Kingin ravintolat eivät ole koskaan tarjonneet mitään avatgardistisia luomuksia, ja sama linja pitää myös The Parkissa. Tasalaatuista, maukasta ja valitettavasti myös hinnakasta lohturuokaa ilman isoja yllätyksiä. Siis burgereita, klassisia pastoja cacio e pepestä bologneseen, arancinejä, tartaria, osso bucoa, klubi-leipiä, pihvejä... Koko ravintoloitsijan uransa ajan King on fokustanut klassisiin puitteisiin, sisustukseen, valaistukseen, tunnelmaan ja palveluun. Ideana on luoda mahdollisimman viihtyisä ja vaikuttava ympäristö mieleenpainuvalle ravintolakokemukselle, jossa ruoka on toki tärkeässä roolissa, mutta vain osa elämystä. Aitoon brasserie-tyyliin The Park palvelee aamusta myöhäiseen iltaan. Vanhana kettuna King on ottanut käyttöön hinnoittelusysteemin, jolle tasataan illan ruuhka-aikoja ja saadaan pöhinää hiljeneviin hetkiin: kello 21.15 jälkeen tehtyihin varauksiin ravintola antaa laskuun 25 prosentin alennuksen.
The Park
Queensway 2
4. Osteria Angelina – Onnistunutta fuusiota
Osteria Angelina, yksi vuoden 2025 kiinnostavimmista ravintola-avauksista Lontoossa yhdistelee keitoksissaan Italian ja Japanin keittiöitä. Fuusiokeittiö eli erilaisten ruokakulttuurien ja makumaailmojen yhteentörmäyttäminen oli suurta huutoa ysärillä, mutta vähitellen termistä tuli kirosana ja fuusiosta synonyymi confusionille – sekasotkulle. Tuolloin ja myöhemminkin nähtiin kieltämättä kummallisia yhdistelmiä, joiden toimivuus ei välttämättä aina kantanut onnistuneesti ideasta lautaselle saakka. Ei fuusiokeittiö silti koskaan kadonnut, ja tyylilajin mekassa, Yhdysvalloissa, siitä tuli valtavirtaa kun David Changin ja Roy Choin kaltaiset aasialaissyntyiset keittiömestarit alkoivat yhdistellä äitiensä ruokaperimää amerikkalaiseen.
Japanissa italialaisesta ruoasta tuli suosittua heti toisen maailmansodan jälkeen, mutta kun kaikkia tarvittavia raaka-aineita ei ollut saatavilla, ne korvattiin paikallisilla: pastaan parmesaanin sijaan nori-merilevää umamia antamaan, misoa bolognesea pyöristämään, bottargan korvikkeeksi mentaikoa... Idea italialaisen ja japanilaisen keittiön fuusiosta on siis ikivanha, mutta silti uutuusravintola Osteria Angelina onnistuu yllättämään. Varsinkin kun sen perustajakolmikossa (Laura Horta, Joshua Owens-Baigler ja Amar Takhar) ei ole yhtään japanilaista tai italialaista, ja menusta vastaava keittiömestari Usman Haider on etniseltä taustaltaan pakistanilainen.
Angelina sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä Liverpool Streetin asemalta entisen puuvillatehtaan raameihin rakennettussa tilassa. Modernisti sisustetussa valoisassa salissa katto on korkealla, ja ruokailla voi myös marmoripäällysteisellä tiskillä avokeittiön tapahtumia seuraillen. Kadulle päin avautuu ”akvaario”, jossa kokit leipovat ja esivalmistelevat tuorepastoja.
Tarjolla on tuoretta pastaa, joka leivotaan, leikataan ja muotoillaan alusta loppuun omassa keittiössä. Tomaattipastaan japanilaista jengaa tuo tulisen sitruksinen yuzu kosho (yuzu-hedelmästä ja chilistä valmistettu maustetahna), joka toimii upeasti melkein minkä lihan tai kalan kanssa, eikä ole hullumpi kasviksillekaan. Tortellineissa maistuu kombu-merilevä. Angelinan herkullisen höttöinen maitoleipä, shokupan, vetää vertoja Tokion leipomoiden parhaimmille, ja sitä kannattaa tilata saman tien kaksin kappalein, sillä salaatit ja muut pikkuannokset on hukutettu supermaukkaisiin kastikkeisiin, jotka haluaa moppailla viimeistä pisaraa myöten. Hyvästä esimerkistä käy hamachi sashimin kanssa tarjottu räjähtävän umaminen tryffelillä ja furikakella maustettu soijakastike. Toinen ohittamaton annos Angelinassa on talon ”maagiseksi” ylistämä tomaattisalaatti, jonka kohottaa niin sanotulle next levelille salsa verde -granita. Binchotan hiilillä grillattuja naudankielisiivuja maustaa wasabi-sinappi, ja fritattujen kesäkurpitsankukkien ricottatäytteessä maistuu miso. Angelinassa pärjäisi mainiosta kasaamalla aterian pienistä, enimmäkseen tapas-kokoisista lautasannoksista, mutta tuhdimpaakin tavaraa on tarjolla luun kera grillatusta rib eye -pihvistä kokonaisiin kaloihin.
Pöytä Osteria Angelinasta irtoaa yleensä lyhyelläkin varoitusajalla, ainakin lounaalle, mutta pöytävaraus on silti aina paikallaan. Sama ryhmä isännöi/emännöi myös jo useamman vuoden operoinutta emoravintolaa, Angelinaa, hipster-keskittymä Dalstonissa. Emoravintolassa makumaailma on Osterian kaltainen yhdistelmä Japania ja Italiaa, mutta tarjolla on ainoastaan kolmentoista ruokalajin omakase-menu varsin kohtuulliseen (68 puntaa) hintaan.
Osteria Angelina
1 Nicholls Clarke Yard
5. Bouchon Racine – Edelleen kaupungin kuumin bistro
Veteraanikokki Henry Harris isännöi pari vuosikymmentä Knightsbridgen kaupunginosassa erinomaista umpiranskalaista Racine-bistroa, ja pisti pillit pussiin vuonna 2015. Ravintoloitsija-keittiömestari työskenteli muutaman vuoden vieraiden leivissä gastropubiketjuja konsultoiden, mutta niin sanotut taiteelliset erimielisyydet ajoivat mestarin törmäyskurssille työnantajien kanssa. Harrisin mielestä joka niemen notkoon ja saarelmaan levinneet hampurilaiset ja kanansiivet eivät istuneet gastropubien repertuaariin. Omistajat olivat toista mieltä ja Harris sai mennä. Kuusikymppinen Harris ei kuitenkaan vetäytynyt eläkkeelle vaan avasi Farringdonin kaupunginosaan lyonilaisista bouchoneista inspiroituneen ravintolan, Bouchon Racinen loppuvuodesta 2022. Yhtiökumppaniksi löytyi salista vastaava Dave Strauss ja keittiöön avuksi oma Noah-poika. Racinen toista tulemista hehkuttivat kaikki mahdolliset mediat niin että varauskirjat täyttyivät viikoiksi eteenpäin. Valitettavasti pöytä Racinessa on edelleen Lontoon himoitumpia.
Racine toimii Farringdonin metroaseman kyljessä Three Compasses -pubin yläkerrassa. Vaalean ruskeat seinät, keikkuvaa kirpputorikalustusta ja somistuksena seinillä kaikenlaista Ranskaan viittaavaa kuvastoa. Asiakaspaikkoja on neljäkymmentä ja etualalla kasvihuonetta muistuttava valoisa patio.
Suhteellisen edullisista hinnoistaan huolimatta (kolmen ruokalajin setti ilman juomia noin 60 puntaa) Racine ei ole mikään kansankuppila. Naapuripöydistä bongaa jopa televisiosta tuttuja naamoja (joille pöytä järjestyy luultavasti jonon ohi), ja muutenkin asiakaskunnasta huokuu ylemmän keskiluokan hillitty charmi. Palvelu pelaa hyväntuulisesti, mutta kovasti kiireisen oloisesti.
Tarjolla on rakkaudella ja taidolla valmistettua ronskia ranskalaista. Painettua ruokalistaa ei ole ja keittiön tarjontaan tutustutaan liitutaululta. Aluksi ostereita ja juuri sopivan karkeaksi pilkottua tartaria. Kalaakin saa (krouvisti silliä ja perunoita), mutta liha on Racinessa se juttu. Klassinen côte de boeuf ankanrasvassa paistettujen ranskalaisten kera on lajinsa valio. Racinen lista vaihtuu torin/lihakaupan tarjonnan mukaan viikottain, mutta yksi annos on ja pysyy: vanhasta Racinesta tuttu, muhkeita makuja pursuileva vasikanpääsyltty yrttisen ravigote-kastikkeen kera. Jälkiruokaakaan ei tarvitse pitkään pohtia, sillä Lontoon paras creme caramel tarjoillaan Racinessa kyytipoikanaan armanjakkiluumut. Ei ihme, että Racine on aina täynnä, sillä parempaa lyonilaista ruokaa saa harvoin Lyonistakaan.
Racinen alakerrassa palveleva Three Compasses -pubi on myös Harrisin tiimin hoidossa, ja se tarjoilee maukasta pubiruokaa. Melkein naapurista löytyy tasokas ranskalainen bistro Le Cafe du Marche ja kulman takana vaikuttaa St. John, Fergus Hendersonin legendaarinen nose to tail -pyhättö
Bouchon Racine
66 Cowcross Street
Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.
Tule asiakkaaksiAsiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.
Tilaa Kespronetistä
