100-vuotias Kiilto - toimialan ympäristöjohtaja

Perheyrityksen ydinajatuksia ovat ympäristöjohtajuus, läheisyys ja sitoutuminen tulevaisuuteen. Kemian alan yritykseltä ympäristöjohtajuus vaatii jatkuvaa tutkimustyötä, jotta se pystyy vastaamaan nykypäivän vaatimuksiin.

Julkaistu

Teksti

Mariaana Nelimarkka

Kuvat

Eero Kokko



Sisältö edellyttää evästeiden hyväksymisen

Jos haluat nähdä tämän sisällön, siirry evästeasetuksiin hyväksymään evästeet.

Avainasiakaspäällikkö Mika Sipponen arvioi ammattikeittiöiden ympäristöajattelun kehittyneen hurjasti 4–5 viime vuoden aikana.

– Nyt osataan pyytää ympäristömerkittyjä tuotteita! On hienoa, että asiakkaamme vaativat ympäristömerkittyjä tai Astma- ja allergialiiton hyväksymiä tuotteita. Esimerkiksi isoimmat ravintolaketjut edellyttävät, että kaikki mahdolliset hygieniatuotteet ovat ympäristömerkittyjä, Sipponen kertoo.

Laajennettu Natura-sarja

Kiilto vastaa kysyntään muun muassa laajentamalla Natura-sarjaa. Pakkausuudistus tuo helpotusta muovituskaan: litran pullojen uusi pakkausmateriaali on valmistettu kierrätetystä muovista. Pienet pakkaukset uudistuvat syksyllä ja saavat myöhemmin seuraa viiden litran pakkauksista.

– Tämä on todennäköisesti ensimmäinen kerta Suomessa, kun ammattikäyttöön tarkoitetun siivoustuotteen pakkauksessa käytetään kierrätysmateriaalia. Kierrätyksessä pakkaus sulatetaan muovirakeiksi, joista valmistetaan uusia pakkauksia, Sipponen kertoo.

Suomalaisena perheyhtiönä Kiilto on oivaltanut ympäristön ja luonnon ainutkertaisuuden.

Kun Naturan pakkausuudistus esiteltiin maaliskuussa, se herätti valtavasti kiinnostusta. Todennäköisesti syksyllä julkaistu ilmastonmuutoksen hälyttävästä vauhdista kertonut IPCC:n raportti herätti suomalaiset keittiöammattilaiset, kuten lähes kaikkien alojen vastuunkantajat.

– Siirrymme ympäristöystävällisiin valmisteisiin kaikissa tuotteissa, joissa raaka-aineet antavat myöten. Se on pitkä tie, ja vaatii paljon tutkimusta ja testaamista, viime vaiheessa asiakaskäytössä, Sipponen kertoo.

Yhteistyöllä parhaisiin ratkaisuihin

Sipposen asiakkaisiin lukeutuu vanha kollega Pekka Terävä, joka on Oloa, Emoa ja Nudea pyörittävän Olo Groupin omistajia. Laivakokkeina tutustuneet Sipponen ja Terävä kohtasivat toisensa uudelleen tauon jälkeen vuonna 2006, kun Terävä oli rakentamassa ravintolaimperiumia ja Sipponen aloitti uudessa tehtävässä kouluttauduttuaan uudelle alalle.

Entiset kollegat ylistävät toisiaan.

– Pekka Terävän kanssa on kiva tehdä yhteistyötä: kaikki on selvää ja tieto kulkee ajoissa. Pekka on huikealla tavalla ruoalle omistautunut henkilö, sen näki jo laivalla. Hän osaa miettiä ruoan lisäksi omia ja muiden työntekijöitä, arvostaa muiden työpanosta eikä ole muuttunut miksikään siitä, kun olimme nuoria poikia laivalla, Sipponen kehaisee.

Pekka Terävä taas arvostaa Mika Sipposta Suomen parhaana asiakaspalvelijana:

– Vaa’assa painavat Sipposen toiminta ja hyvät tuotteet. Asiakaspalvelualttius on vertaansa vailla, ja se vain korostuu tänä päivänä, sillä nämä ovat henkilösuhteita.

Lopputulos ratkaisee

Kiilto-tuotteiden suomalaisuus, ekologisuus ja vastuullisuus ovat Olo Groupille erittäin tärkeitä tekijöitä.

– Ympäristöystävällisyys on koko yrityksen tärkeimpiä ajureita, tämä koskee koko Olo Groupia Food Camp Finlandia myöten. Emme osta sinilippuja vaan vastuullisuutta niin hyvin kuin päivän kunto ja kukkaro antavat myöten.

Terävä huomauttaa, että halvempaa pesuainetta kyllä saisi, mutta erinomainen pesun lopputulos ratkaisee: näillä aineilla tiskikoneita ei tarvitse ajaa kahteen kertaan.

Kiilto ei myy pelkästään pesuaineita, vaan kauppaan kuuluu myös tekninen tuki, jolla varmistetaan, että lopputulos on aina häikäisevä.

– Tekninen asiantuntijaporukkamme on loistava, ja olemme äkkiä paikalla, jos on jotain murheita. Tiskikoneiden annostelupumput ovat meidän asentamia, samoin muut annosteluastiat, ja opetamme käyttämään oikeita käyttöliuoksia, ettei aineilla lotrata turhan päiten, Sipponen valaisee.

Molemmat miehet pitävät tätä tärkeänä aspektina: kaikilla on varaa ajaa mersulla, mutta onko varaa huoltaa sitä? Kiillon ammattitaitoa tarvitaan myös joka kerta kun avataan uusi paikka, ja avauksiahan Olo Groupilla on riittänyt: Emo muutti viime vuonna hotelli Kämpin naapuriin ja teki samalla tilaa Nudelle ravintola Olon alkuperäisessä tilassa Kasarmikadulla.

Lähde liikkeelle läheltä

Terävä ei kaiken muutoksen keskellä ole luopunut alkuperäisestä työstään: hän on edelleen piisissä. Välillä duuni on raskasta, ja tuntuu, että siinä ei voi jaksaa kovin vanhaksi. Kovasta työnteosta Terävä ei juuri huutele, niin kuin ei Olo Groupkaan vastuullisuusasioista.

– Noudatan Dalai Laman yksinkertaista teoriaa: älä yritä pelastaa koko maailmaa, vaan lähde perheestä. Olo Group on meidän iso perhe, siitä se lähtee ja sen esimerkin kautta. Tiedän, että asia on omalta osaltani niin hyvin tehty kuin mahdollista.

Tässä voi nähdä sukulaisuutta kahden yrityksen välillä: Kiilto pitää hyvää huolta työhyvinvoinnista talon sisällä. Sipponen kertoo, että työkuntoa edistäviä liikuntamahdollisuuksia on tarjolla runsaasti.

Tässäkin näkyy firman satavuotisjuhlavuoden slogan: Lujin sidos kaikista – rakkaus. Se kertoo yrityksen arvoihin ja kulttuuriin sitoutumisesta ja viittaa Kiillon toiminnan ytimessä oleviin kemiallisiin sidoksiin sekä rakkauteen, joka sekin on biologialtaan kemiallinen sidos.

Suomalaisena perheyhtiönä Kiilto on oivaltanut ympäristön ja luonnon ainutkertaisuuden. Ympäristö on yhteinen asia. Siksi yritys auttaa myös asiakkaitaan toimimaan entistä ympäristöystävällisemmin, hyvinvointia ja kestävää tulevaisuutta rakentaen.

Lupaus ympäristölle

Kiillon Lupaus ympäristölle -hanke ulottuu kaikkeen toimintaan: materiaali- ja pakkausvalintoihin, tuotekehitykseen, logistiikkaan, palveluihin ja energiaratkaisuihin. Ympäristövastuu on sisäänrakennettu yrityksen prosesseihin. Siihen ohjaa myös tavoite olla alan ympäristöjohtaja.

Jatkuva parantaminen näkyy pyrkimyksinä käyttää entistä ympäristöystävällisempiä raaka-aineita, tehostaa kiertotaloutta ja lisätä energiatehokkuutta. Lupaus ympäristölle sisältää konkreettiset lupaukset:

  • Vihreät materiaalivalinnat: Kiilto on toimialan johtava kiertotalousyritys
  • Vihreät pakkaukset ja logistiikka: Positiivinen ympäristövaikutus on pakkausvalintojen perusta
  • Vihreät palvelut: Kiilto Pro Services tarjoaa toimialan parhaat kiertotalousratkaisut
  • Vihreä energia: Kaikki yrityksen toiminnot ovat hiilitasapainossa vuoteen 2028 mennessä

Kiilto

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä