Hyönteiskokki Topi Kairenius

Harrastus teki Topi Kaireniuksesta hyönteiskokin, jonka tavoitteena on hävittää yök. Työtään hän tekee järjestämällä muun muassa hyönteisbaaritapahtumia, luentoja ja työpajoja.

Julkaistu

Teksti

Niina Mälkiä

Kuvat

Olli Urpela

”Voisi sanoa, että hyönteisharrastukseni on lähtenyt käsistä. Vuonna 2012 olin töissä pienessä mediatoimistossa tekemässä graafista suunnittelua, kun hyönteisruokaharrastus alkoi viedä yhä enemmän aikaa. Hankin tietoa kasvattamisesta ja allergeeneistä. Kävin puhumassa hyönteissyönnistä viranomaisille ja oppilaitoksissa, yrityksissä ja mediassa. Pidin hyönteisbaaria festareilla ja tapahtumissa.

Alkukeväällä 2015 vanhat kaverini Heikki Ylinen, Tuomas Koskipää ja Eero Kukko pyysivät mukaan Fat Lizard -panimoon. Jättäessäni palkkatyöni piti kahden muksun isänä miettiä, etten jää ihan tyhjän päälle. Hyönteiskokin ja pienpanimoyrittäjän hommat tuntuivat sopivalta yhdistelmältä. Ensimmäinen panimomme oli Espoon Kivenlahdessa. Viime kesänä rakensimme isomman Otaniemeen. Syksyllä tuli sitten Eviran ohje hyönteisistä elintarvikkeina, mikä pisti kalenterin kokonaan uusiksi.

Muutaman viikon ajan oli kuultu huhua siitä, että hyönteisten tuottaminen elintarvikkeiksi sallittaisiin, mutta silti tieto ja aikataulu yllättivät kaikki alan toimijat. Olin itse silloin Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen yhteisen hyönteishankkeen pääkallopaikalla. Puhelimet alkoivat soida, kun mediat halusivat kommentteja.

Hyönteisiä lautasella ei tarvitse pelätä

Olen ajautunut linkiksi eri hyönteisruokatoimijoiden, tutkijoiden, farmareiden, teknologian kehittäjien ja elintarvikealan ammattilaisten välille.

Hyönteiskokkina tarjoan konsultaatiota ja järjestän ravintolakokeille ja muille elintarvikealan ammattilaisille työpajoja, teen keikkoja firmojen tapahtumissa, festareilla ja yksityisillä illallisilla, ja käyn luennoimassa kouluista yliopistoihin.

Missioni on valmistaa kuluttajia siihen, ettei hyönteisiä lautasella tarvitse pelätä. Kärkenä on hävittää yök-efekti. Kun hyönteisruoka alkaa näyttää tavalliselta ruoalta, ihmiset ottavat sen vastaan. Liha jauhetaan nakkeihin ja kaakao suklaaseen. Hyönteisiä tullaan käyttämään ruoassa samaan tapaan. Mehiläisentoukkia kennostossa Kokkeja kiinnostavat erityisesti aromaattiset hyönteiset, kuten muurahaiset, mutta niitä ei voi farmata. Sen sijaan kotisirkat ja mehiläistuotannossa ylijäävät kuhnurintoukat tarjoavat hyviä horeca-mahdollisuuksia. Vielä ei ole osattu edes hahmottaa niitä kaikkia.

Kun tieto hyönteisten vapauttamisesta tuli, minulla oli hetken hassu olo. Yksi isoimmista tavoitteistani täyttyi yhtäkkiä. Sitten oivalsin, että nyt alkaakin aidosti mielenkiintoinen vaihe. Pitää lunastaa kuluttajien odotukset ja se mitä on kolmen vuoden ajan paasannut.”

Kotisirkka piirroskuva, hyönteisruoka

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä