Salaattiasema sopii kasvissyöjille, vegaaneille ja sekaaneille

Salaattiaseman päivittäin vaihtuvissa, paikan päällä pilkotuissa, paahdetuissa ja marinoiduissa salaattiaineksissa on valinnanvaraa niin kasvissyöjille, vegaaneille kuin sekaaneillekin.

Julkaistu

Teksti

Minna Saano

Kuvat

Olli Urpela

Salaattiaseman vitriinin alla on väriä, houkuttelevia vaihtoehtoja, kiinnostavia kokeiltavia. Omaan annokseen, vihersalaatin päälle, saa valita kolme tuotetta kasvispuolelta ja kaksi proteiinipuolelta.

Tänään maistuu kukkakaali-couscous, cherry-punakaaliraaste ja hillottu punasipuli, teriyaki-maustettu kana ja yrittiquorn vadelmavinegretin kera. Valinnoista muodostuu kaunis, sekoittamaton annos, jossa jokainen maku maistuu sellaisenaan. Kastikekin on oikeassa paikassa eli vihersalaatin päällä. Annoksen täydentää ananaksesta, omenasta, sitruunasta, porkkanasta ja inkivääristä puristettu tuoremehu.

Salaattiaseman salaattiannos valkoisella nelikulmaisella lautasella

Idea Salaattiasema-konseptille sai alkunsa, kun Riikka Wirta ja Pia Laakio kaipasivat Suomeen ravintolaa, josta saisi maukasta salaattia, sellaista, jossa salaatti tehtäisiin alusta asti tuoreista raaka-aineista paikan päällä. Sellaisia paikkoja oli maailmalla tullut vastaan, ja sellaisen he yhdessä miestensä kanssa perustivat Suomeen.

Markkinarako terveysravintolalle

Markkinarako terveysravintolalle löytyi heti. Mutta ei ihan niin kuin alkuun ajateltiin. Oletus oli, että asiakkaat tulisivat suurelta osin olemaan naisia, mutta hieman yllättäen lähes yhtä suuri asiakaskunta ovatkin olleet nuoret miehet.

– He ovat hyvin valveutuneita ruokiensa suhteen ja haluavat tietää, mitä syövät. Vakioasiakkainamme on paljon myös kilpaurheilijoita, erityisesti fitness-urheilijoita, joilla on erittäin tarkka ruokavalio. Koska kokkimme valmistavat kaiken itse, saavat asiakkaat heiltä tietää tarkasti annoksen koostumuksen, Wirta kertoo.

Ensimmäinen Salaattiasema avattiin kaksi vuotta sitten. Nyt ravintoloita on seitsemän, ja lisää avataan tämän vuoden aikana.

– Meillä käy myös iäkkäämpiä herroja, joiden ei ehkä heti ajattelisi valitsevan salaattiannosta. Terveellinen ruoka ei sulje ketään pois, se kiinnostaa laajasti, Laakio toteaa.

– Ruokamme onkin tarkoitettu ihan kaikille. On pyritty siihen, että jokaiselle on jotakin. Meiltä saa aamuruokaa, lounasruokaa, välipalaa, iltaruokaa, on ruokaa lapsiasiakkaille, vegaaneista sekaaneihin ja gluteenittomista maidottomiin, Riikka Wirta luettelee.

Salaatteja ja kasvispullia Salaattiaseman lasivitriinissä

Selkeitä ja aitoja makuja

Asiakkaat ovat olleet myönteisen yllättyneitä siitä, että kaikki ruoka, falafeleja ja pyöryköitä lukuun ottamatta, tehdään alusta alkaen Salaattiaseman omassa keittiössä; mehut tuorepuristetaan, kasvikset pilkotaan, maustetaan ja paahdetaan itse, marinadit ja salaatinkastikkeet, samoin kuin kaikki tuorepuurot valmistetaan itse.

– Haluamme kaikkiin ruokiimme selkeät ja aidot maut, mausteen täytyy olla maustetta itseään, ei aromiparanteilla tehtyä, Laakio sanoo.

– Kokeillemme työskentely aitojen makujen parissa on mielekästä ja kiinnostavaa. Toki siinä on omat haasteensa, kun ketjuna täytyy varmistaa, että sama resepti maistuu samalta kaikissa paikoissa. Mutta siinä ammattilaisuus tulee esiin.

Ensimmäinen Salaattiasema avasi ovensa Lauttasaaressa kaksi vuotta sitten. Nyt myös Turussa ja Tampereella toimii Salaattiasema, Helsingissä ja Espoossa kaksi. Lisää ravintoloita avataan tämän vuoden aikana.

Lue kuinka Salaattiaseman yrittäjät hakivat uusia ideoita Kespron tuotekehityskeittiö Foodsterista >>

Tutustu myös muihin Kespron asiakkaisiin:

Aurora Estate - boutique-hotelli Kolarissa >>

Suomenlinnan Bastion Bistro >>

Iso paja valitsi Figgjon astiat >>

Cafe Roasberg erottuu yksityiskohdilla >>

Bella Loviisa -ravintola vaihtui pihviravintolasta vegaaniravintolaksi >>

Makers Kahvilan raakakakut ja vegaaniruoka houkuttelee >>

Kahvila-konditoria Caffitella hakee kasvua pikaruokaravintolalla >>

Espoo Catering kantaa vastuuta >>

El Fantissa uskotaan hyviin raaka-aineisiin ja selkeisiin makuihin >>

Luhta Tower Cafe on monipuolinen maisemaravintola >>

Ravintola Emo valitsi Figgjon astiat >>

Treffi Pub & Bistro on enemmän kuin lähiöravintola >>

Tenho Restobar on kortteliravintola Helsingin Kalliossa >>

Rafael's Steakhouse luottaa puuhiiliuuniin >>

Ismetin bisnes >>

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä